lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kävin Tallinnassa


Teimme Jenni-ystäväni kanssa pienen säästömatkan Tallinnaan jo toisen kerran. Putputtelimme päivälautalla Suomenlahden yli. Vanhenimme kaksi yötä edullisessa hotellissa. Kolusimme käsityötarvikekauppoja ja kirpputoreja. Teimme muita pieniä hankintoja. Söimme myös hyvin.

Reissussa opittua:

  • PUL-kankaasta tehty kertakäyttöruokailuvälineiden pussukka on näppärä ja nätti kantaa mukana äkillistä evästämistä silmällä pitäen 
  • kasviskarppi löytää Tallinnan ruokakaupoista hyvin evästä, esimerkiksi valmiit salaatit, irtomyytävät auringonkukansiemenet, hapukoor, eli kermaviili (kai), minitomaatit ja paikallinen tumma suklaa toimivat
  • lisäksi kun varaa omaa leipää mukaan, niin kaupasta voi ostaa sulatejuustoa ja valmiiksi siivutettua juustoa, niin saa herkulliset eväsleivätkin 
  • Park Inn by Radisson Central Tallinn hotellin aamupala on runsas ja monipuolinen, ruokarajoittunutkin sai mahansa täyteen 
  • Karnaluks on huomattavasti edullisempi käsityötarvikkeiden ostospaikka kuin muut Tartu maanteen varrella vierailemamme vastaavaa tavaraa myyvät kaupat (vaikka ne muutkin ovat keskimäärin edullisia) 
  • Karnaluksissa on vessa jota asiakkaatkin saavat käyttää, joten shoppailuaikaa ei tarvitse sen takia lyhentää (vaan voi kierrellä rauhassa vaikka kolme tuntia) 
  • Karnaluksissa maksetaan käteisellä, lähin automaatti on noin 300 metrin päässä Maximan edessä (sinne ja takaisin juoksee noin kuusi minuuttia, joten huomioi tämä sulkemisaikaa silmäillessäsi), fiksu voi nostaa rahaa jo valmiiksi ostoksille mennessään 
  • lisäksi Karnaluksissa on ystävällinen palvelu, henkilökuntaa on paljon ja he kyllä auttavat kun kysyy ja ihan suomella pärjää  
  • käsityötarvikkeiden tavoin myös kynsitarvikkeissa on paljon valinnanvaraa ja hintataso on yleisesti meillä totuttua alhaisempi, edullisimmat värilakat löysimme Rimistä ja kynsitarrat Kaubamajasta

1 kommentti:

  1. Oli kiva, kun kävit Tallinnassa... Minäkin sain paljon tuliaisia ja siis kaikkea tarpeellista.

    VastaaPoista